Olen etanapostiajan lapsi. Verkko alkoi kotoutua elämääni opiskeluaikana ja siitähän se vähitellen lähti: googlettaminen, meilaaminen ja surffaaminen. Mutta somettamiselle en ole koskaan lämmennyt.
Miksi mietin sitä juuri (taas) nyt?
Työskentelen vapaana toimittajana ja mediamaailma siirtyy kovaa vauhtia verkkoon. Minulla ei ole mitään verkkokirjoittamista vastaan – itse asiassa olen hyvinkin kiinnostunut sen mahdollisuuksista, sillä tykkään myös valokuvata ja videointikin kiinnostaa. Lähes kaikki tieto työtä ja vapaa-aikaa varten tulee etsittyä verkosta ja päivieni piristys on seurata muutamaa blogia. Innostukseni oman blogin pitämiseen kasvoi potenssiin biljoona Kimmo Svinhufvudin pitämällä verkkokirjoittamisen kurssilla.
Mutta löytääkö kirjoituksiani kukaan, jollen ole somessa?
Jyväskylän avoimen yliopiston järjestämällä verkkokirjoittamisen kurssilla painotettiin (taas kerran), miten tärkeää on luoda ja käyttää hyväkseen jo olemassa olevia verkostoja netissä. Entä, jos niitä ei ole, ja motiivi somettamiseen puuttuu? En halua kertoa jokaisesta pussisiideristä, kuoripottulounaasta ja elämysmatkasta Klaukkalaan koko klaanille. Mieluummin soitan, tekstaan tai meilaan ja kerron luurin toisessa päässä roikkuvalle sen, mitä juuri sille ihmiselle haluan. Kuitenkin porkkana kepin päässä karjuu naama punaisena, että voisin parantaa somen kautta työtilannettani. Ja ehkäpä jopa varallisuutta…
Oi te arvon somegurut: mitä mahdollisuuksia minulla on, jollen halua roiskauttaa koko elämääni bittiavaruuteen?
Ja mistä ihmeestä aika riittää somessa sambailuun?
Työskentelen kotona, ja niska- ja hartiakivuista herkästi kärsivänä nousen mieluummin viemään roskapussin tai ripustamaan pyykit työtauolla kuin annan näppäimistön imeä olkapäitäni kohti quasimodomaista ryhtiä. Vapaa-ajalla luen, ulkoilen, liikun tai seurustelen mieluummin ihmisten kanssa kuin koneiden. Bussissa ja junassa körötellessäni suon aivoille näennäisen mahdollisuuden levätä viereisellä penkillä – tosiasiassa tuo mysteerinen jättitippaleipä alkaa suoltaa kiven alle kadonneita otsikoita ja ingressejä lähes välittömästi, kun tollotustauko alkaa.
Huojennuksekseni luin Hanna Jensenin kirjoittamasta jutusta Imagesta 10/2016, että kirjailija Miika Nousiainenkaan ”… ei ole sosiaalisessa mediassa, sillä hänellä ei kuulemma ole mielipiteitä ja parhaat vitsinsä hän sanoo säästävänsä palkkatyöhön ja kirjoihinsa.” Myöskään Paula Koivuniemi ei käytä somea. Että on meitä muitakin. Tosin semmoinen ero meillä kolmella on, että Paula ja Miika ovat hippasen enemmän tapetilla ilman someakin kuin minä.
Somettaa vai eikö somettaa, kas siinäpä pulma. Mutta jos en käytä facebookia, instagrammia, snapchattia, hiphoppia, hoploppia… kuuleeko kukaan?
Ethän kopioi kuvia ilman lupaa, kiitos!
13 väärin 
Hauskaan sävyyn kirjoitat. En tosin ole someguru, enkä ole varma, mitä ”somettamisella” tarkoitat? Onko se verkkoon kirjoittamista jostain itseä kiinnostavasta aiheesta vai pakonomaista arjen dokumentoimista ihan vaan koska muutkin tekevät niin?
Albert-László Barabási on meitä opettanut, että verkot eivät jaa painoarvoa tai näkyvyyttä tasaisesti, vaan verkossa ”rikkaat rikastuvat”: uudet kytkennät hyvin usein kiinnittyvät toisesta päästä jo ennestään näkyvään, nimekkääseen tai ”rikkaaseen” verkon solmuun. Menestystä kopioidaan aina raivokkaasti. Jos kaikki käyttävät samaa strategiaa, se ei verkossa (tai missään muuallakaan) toimi pitkään.
Niinpä verkoissa kannattaa olla ensimmäisenä paikalla, kehittää tolkuton markkinointibudjetti tai olla jotenkin erinomaisen hyvä tai hauska jossain kapeammalla alalla. Taistelu näkyvyydestä on kovaa ja raskasta — etenkin jos ei halua tehdä sitä tai ei keksi, mitä sillä näkyvyydellä tekisi.
Esiinnyn henkisenä pienviljelijänä, joka kirjoittaa itseään kiinnostavista jutuista, koska se on kivaa. Jos kuitenkin päätyisin julkaisemaan jotain, joutuisin het’ tarttumaan näihin brändäysoppeihin. Markkinointi on verkossa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Sori, korjaus edelliseen. Kirjoittajan brändääminen somessa onkin nyt passée.
YLE: Kirjallisuusprofessori lyttää kirjailijoiden hypettämisen
TykkääTykkää
Henkinen pienviljelijä: toit esiin mielenkiintoisia näkökulmia sosiaalisen median maailmaan, kiitos!
Somettamisella tarkoitin yleensäkin sosiaalisen median käyttöä. Ihan sieltä meikämannen, UPS! siis jokahenkilön arjen dokumentoinnista poliitikkojen twiittailuun. Kielitoimiston sanakirja antaa somettamiselle selityksen: ”olla mukana sosiaalisessa mediassa; kirjoittaa sosiaaliseen mediaan”. Ostan tämän.
Ja jos itse päätän jossain vaiheessa sukeltaa somen syövereihin, kirjoittanen jostain itseäni kiinnostavasta asiasta. En tosiaankaan ole innostunut vuodattamaan henkilökohtaista elämääni verkkoon.
Tuo Albert-László Barabásin näkökulma on varmaan ainakin osittain totta. Helpompihan esimerkiksi niillä kirjailijoilla, joilla on jo mainetta tai toimiva sosiaalisen median verkosto, on tuoda teoksiaan esille kuin tuntemattomilla skriivareilla. Tosin tiedän myös esimerkkejä, joissa ahkera, markkinointikykyinen ja -intoinen ihminen on sinnikkäällä työllä saanut luotua verkostot, joilla hän saa tehokkaasti markkinoitua tietokirjojaan, pitämiään kursseja yms. Eivätkä ne ole pelkästään nettiverkostoja.
Mutta jos pinnalle pitää päästä, tavoitteellinen markkinointi, kohdistuupa se sitten omaan persoonaan tai tuotteeseen, lienee SE JUTTU. Ja sosiaalinen mediahan on kätevä väylä, ainakin, jollei omaa jättimäistä markkinointibudjettia. Olkoon se sitten passée tai ei.
TykkääTykkää
Et ole yksin. Moni pelkää ja huolehtii, ettei halua jakaa itsestään ”kaikkea” somessa. Tulee tunne, että jos antaa pikkusormen, lopulta viedään koko yläruumis.
Oletko miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että käyttäisit sosiaalista mediaa pelkästään ja puhtaasti ammatilliseen tarkoitukseen? On mahdollista, että valjastat esim. Twitter-tilisi asiantuntijuutesi rakentamiseen ja kehittämiseen. – Ei siis aina ole pakko jakaa kaikkea ja kaikkea henkilökohtaista. Sinä itse voit päättää, mitä jaat ja miten toimit. Valinta ei ole on/off. Voi myös toimia eri roolissa tai eri profiileilla.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista ja vinkeistä Kaija-Mari!
En ole itse asiassa ennen tätä verkkokirjoittamisen kurssia vakavissani harkinnut Facebookiin liittymistä. Tuntuu, ettei aika riitä somettamiseen (ehkä vähän myös pelottaa, että se sieppaa mukaansa ja alkaa vieda liian paljon aikaa) ja pikkuisen pelottaakin kirjoittaa verkkoon jotain, mikä jää sinne elämään ikuisesti (jollei virus naukkaa sitä makoisiin suihinsa).
Tiedän toki, että facebookata voi myös puhtaasti ammatillisesti. Se olisikin minulle ominaisempaa kuin omasta elämästä kertominen. Ehkä minunkin täytyy hypätä somevirtaan ja kokeilla, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tiedän, että free-toimittajalle verkostoituminen sosiaalisessa mediassa olisi hyvin tärkeää myös työn kannalta.
TykkääTykkää
Hei Arja!
Sinähän näytät olevan kuitenkin varsinainen blogihumoristihai! 🙂 Blogikirjoituksesi on todella hauska: rikas ja humoristinen kielenkäyttösi osuu lukijan hymyhermoon. Olet rakentanut tekstisi sopivan mittaiseksi (kappaleet sopivan lyhyitä ja välikysymykset rytmittävät tekstiä), ja kuvat tukevat hauskasti kirjoituksen teemaa. Varsinkin kuva sinusta veneessä verkkoja selvittämässä on varsin hauska aloitus kirjoituksellesi.
Tunnistan tuon aivan samanlaisen painiskelun sometuksen kanssa. Et ole siis tämän asian kanssa yksin. En ole kokenut ”sometusta” oikein koskaan omakseni, mutta olen kuitenkin päättänyt keskittyä myös niihin hyviin asioihin, joita verkkomaailma, sometus ja häshtäggeily, voivat tarjota – kriittisin lasein katsottuna.
Ainakin sinulla todella on oma humoristinen kirjoitustyyli hallussa! Jatka samaa rataa :).
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi ja positiivisesta palautteestasi Kaisu! Olipa tosi ihana kuulla, että tykkäsit postaukseni tyylistä ja sain hymyhermosi nykimään.
Mukavaa, että huomioit myös tekstin rakenteen ja kuvat – sain kommentistasi paljon rohkeutta oman blogin perustamiseen ja oman tyylin voimalla ratsastamiseen.
Kimmon pitämän verkkokirjoittamisen kurssin jälkeen olen ruvennut aikaisempaa kriittisemmin seuraamaan ja analysoimaan esimerkiksi blogeja, joihin jotain kautta päädyn. Olen huomannut, että aika harvassa blogissa noudatetaan kurssilla oppimiamme verkkokirjoittamisen oppeja. Ja aika usein hylkään blogit juuri sen vuoksi.
Olet oikeassa, että on meidän jokaisen omissa käsissä, miten, milloin ja minkä vuoksi verkossa sätkimme. Haen itsekin suurimman osan jokapäiväistä tietoa verkosta ja tykkään seurata muutamaa blogia, joten miksen uskaltautuisi antamaan tuohon suureen sumppuun myös palasen omaa osaamistani ja persoonaani? Poimimaan sieltä saaliin, jolla voin edistää esimerkiksi omaa uraani – ja toivon mukaan ilahduttamaan myös lukijoita.
Onhan se totta, että jokaisen omissa käsissä on, mitä nettiin näppäilee. Sinne ei tarvitse suhauttaa suurimmassa tunnekuohussa kaikkea, mitä mieleen tulee, vaan voi harkita vaikka miten tarkkaan, mitä ja miten kirjoittaa.
Tehdään hyvää verkossa, sekä itsellemme että toisille!
TykkääTykkää