Olen etanapostiajan lapsi. Verkko alkoi kotoutua elämääni opiskeluaikana ja siitähän se vähitellen lähti: googlettaminen, meilaaminen ja surffaaminen. Mutta somettamiselle en ole koskaan lämmennyt.
Miksi mietin sitä juuri (taas) nyt?
Työskentelen vapaana toimittajana ja mediamaailma siirtyy kovaa vauhtia verkkoon. Minulla ei ole mitään verkkokirjoittamista vastaan – itse asiassa olen hyvinkin kiinnostunut sen mahdollisuuksista, sillä tykkään myös valokuvata ja videointikin kiinnostaa. Lähes kaikki tieto työtä ja vapaa-aikaa varten tulee etsittyä verkosta ja päivieni piristys on seurata muutamaa blogia. Innostukseni oman blogin pitämiseen kasvoi potenssiin biljoona Kimmo Svinhufvudin pitämällä verkkokirjoittamisen kurssilla.
Mutta löytääkö kirjoituksiani kukaan, jollen ole somessa?
Jyväskylän avoimen yliopiston järjestämällä verkkokirjoittamisen kurssilla painotettiin (taas kerran), miten tärkeää on luoda ja käyttää hyväkseen jo olemassa olevia verkostoja netissä. Entä, jos niitä ei ole, ja motiivi somettamiseen puuttuu? En halua kertoa jokaisesta pussisiideristä, kuoripottulounaasta ja elämysmatkasta Klaukkalaan koko klaanille. Mieluummin soitan, tekstaan tai meilaan ja kerron luurin toisessa päässä roikkuvalle sen, mitä juuri sille ihmiselle haluan. Kuitenkin porkkana kepin päässä karjuu naama punaisena, että voisin parantaa somen kautta työtilannettani. Ja ehkäpä jopa varallisuutta…
Oi te arvon somegurut: mitä mahdollisuuksia minulla on, jollen halua roiskauttaa koko elämääni bittiavaruuteen?
Ja mistä ihmeestä aika riittää somessa sambailuun?
Työskentelen kotona, ja niska- ja hartiakivuista herkästi kärsivänä nousen mieluummin viemään roskapussin tai ripustamaan pyykit työtauolla kuin annan näppäimistön imeä olkapäitäni kohti quasimodomaista ryhtiä. Vapaa-ajalla luen, ulkoilen, liikun tai seurustelen mieluummin ihmisten kanssa kuin koneiden. Bussissa ja junassa körötellessäni suon aivoille näennäisen mahdollisuuden levätä viereisellä penkillä – tosiasiassa tuo mysteerinen jättitippaleipä alkaa suoltaa kiven alle kadonneita otsikoita ja ingressejä lähes välittömästi, kun tollotustauko alkaa.
Huojennuksekseni luin Hanna Jensenin kirjoittamasta jutusta Imagesta 10/2016, että kirjailija Miika Nousiainenkaan ”… ei ole sosiaalisessa mediassa, sillä hänellä ei kuulemma ole mielipiteitä ja parhaat vitsinsä hän sanoo säästävänsä palkkatyöhön ja kirjoihinsa.” Myöskään Paula Koivuniemi ei käytä somea. Että on meitä muitakin. Tosin semmoinen ero meillä kolmella on, että Paula ja Miika ovat hippasen enemmän tapetilla ilman someakin kuin minä.
Somettaa vai eikö somettaa, kas siinäpä pulma. Mutta jos en käytä facebookia, instagrammia, snapchattia, hiphoppia, hoploppia… kuuleeko kukaan?
Ethän kopioi kuvia ilman lupaa, kiitos!
13 väärin 