Ei mitään rajaa

Blogin aloittaminen on helppoa. Jos ajatellaan noin niin kuin teknisesti. Se on itseasiassa todella helppoa; valitset alustan, luot sivusi, usein valmiiden pohjien avulla, keksit blogille nokkelan nimen ja muistettavan osoitteen. Vähän asetuksien säätelyä ja muuta härpäkettä ja siinä se. Blogin saa luotua kuka tahansa, milloin tahansa, pienellä vaivalla ja aivan ilmaiseksi.

Miksi minulla ei siis ole omaa blogia? Sehän olisi loistava ja ilmainen tapa markkinoida omaa osaamista tietoalalla, jolla työskentelen. Toisaalta se voisi toimia julkaisualustana kirjoituksilleni, kirjoittajan ajatusten jäsentäjänä, lukijoiden löytämisen ja palautteen saamisen välikappaleena.

Blogia voisi hyödyntää myös julkisena lukupäiväkirjana, kirjallisuusanalyyseihin tai mielipiteen ilmaisuun. Minullakin on mielipiteitä. Tai sitten käyttää tutkijan apuvälineenä, tutkimuksen popularisointiin ja oman näkyvyyden lisäämiseen, vähän niin kuin asiantuntijana hei.

Vaihtoehtoja on monia. Ja juuri siinä piilee syy siihen, miksi minulla ei ole blogia; minä en ole osannut rajata aihetta, jonka temppeliksi blogini pystyttäisin, koska olen kiinnostunut aivan liian monesta asiasta aivan liian intohimoisesti. Miten valita rakkaistaan vain yksi kaikkein rakkain? Mahdotonta!

Totuus on, että aloittelevan bloggaajan tekemistä valinnoista ehkä kaikkein tärkein koskee aiheen valintaa. Aihe ei voi olla liian laaja eikä liian suppea, tai lukijoiden löytäminen voi käydä hankalaksi. Kaikesta ei voi kirjoittaa, kaikille ei voi kirjoittaa eikä sillisalaatti houkuttele ketään.

Oikeastaan kyse on samoista säännöistä kuin minkä tahansa tuotteen tai palvelun kohdalla; Jos myyt samaa kuin kaikki muutkin, hukut massaan. Täytyy löytää oikea tuote ja kohdistaa se oikealle kohderyhmälle. Täytyy osata markkinoida ja vähän brändätäkin.
Markkinointiasiantuntija-bloggari Ilpo kirjoittaa bloggaus.fi blogissaan nichestä. Se tarkoittaa käytännössä tarkasti rajattua aihealuetta, eräänlaista blogin ekolokeroa, jonka sisällä kirjoittaja operoi.

Nichen ideana on, ettei riitä, että perustaa vaikkapa ruokablogin. Ruokablogeja on blogistaniassa jo lukemattomia ja suosituimmat niistä ovat vakiinnuttaneet asemansa aikaa sitten. Jotta tästä massasta voisi jollain tavalla erottua, rajausta on tarkennettava. Voi perustaa vaikka vegaanien mättöruokareseptejä jakavan sivun.

Menestyvän blogin salaisuus taitaa loppupeleissä olla se, että kirjoittaa lukijoilleen eikä itselleen. Se tarkoittaa sekä kohdeyleisön määrittelyä että tarkkaa aiherajausta. Jo suositulla bloggaajalla on tässäkin enemmän pelivaraa; lukijat seuraavat persoonaa.

Kun yritin etsiä asiantuntijabrändin analyysitehtävää varten oman alani, kirjallisuustieteen, suomalaista bloggaavaa asiantuntijaa, jouduin yllätyksekseni toteamaan, että eipä taida kauheasti löytyä. Tutkijat ja some, populaari tiedebloggaaminen on jotakin joka kiinnostaa minua kovasti. Taisi nicheni hypätä silmilleni melkein vahingossa?

Kuva: Hal Yamagucci: ∞Infinity: a loophole that green glass has been put into. (CC BY-NC-ND 2.0)