Kirjablogeista

3180693014_0bb7b194af_z
Kuva: craigfinlay (Flickr / Creative Commons)

Aika, jolloin kirjailijat kirjoittivat kirjoja, joista kirjallisuuskriitikot julkaisivat arvosteluja, on auttamattomasti takanapäin. Ammattikriitikot ovat katoamassa tai kadonneet, ja sanomalehdissä julkaistavaa kritiikkiä kirjoittavat enimmäkseen kulttuuritoimittajat muiden tehtäviensä ohella. Kirjallisuuskritiikki on siten vähentynyt, keventynyt ja alkanut liukua kohti niitä parjattuja juonireferaatteja.

Muutama vuosi sitten keskustelu kirjablogien ympärillä kävi kiivaana — tai ehkä se tuntui siltä, koska olen kirjabloggaaja. Jotkut kirjallisuuspiirien etabloituneet äänet esittivät kirjablogeja syypäiksi sammaltavaan kirjallisuuspuheeseen ja kiihtyvään kulttuuriseen rappioon. Toiset näkivät tavallisten ihmisten julkaisemat lukukokemusten pohjimmiltaan samana taiteen vastaanottamisena kuin muunkin kritiikin. Ihmeteltiin bloggaajien herkkyyttä kritiikkiä kohtaan, pohdittiin bloggaamisen asemaa kirjallisuuskentässä ja niin edelleen.

Kenties kirjabloggaajien voi katsoa käyneen taistelua kulttuurisesta tilastaan tai identiteetistään. Käytännössä tietysti tapahtui hyvin vähän: ärsyyntymistä, turhautumista, viestintäviraston ohjeistusta, keskustelua ja siinä se. Bloggaajien suuri enemmistö ei edes lotkauttanut korvaansa. Viattomuuden aika on joka tapauksessa ohi: julkaistu lukukokemus ei ole enää täysin harmiton.

Kuulun siihen kirjabloggaajien verkostoon tai ryhmään, joka muodostaa väljän yhteisön. Kirjoista bloggaavia on tämän piirin ulkopuolellakin, eikä ryhmän kehittämä ja ylläpitämä identiteetti, mikä se sitten onkaan, maistu kaikille. Joskus nimitystä kirjabloggaaja käytetään vähemmän imartelevasti, kirjablogit tulkitaan asiantuntemattomiksi kirjallisuuskritiikeiksi ja niiden ohutta yhteisöllisyyttä ylläpitävät tervehdykset kulttuurikeskusteluksi, mutta elävä kulttuuriskene on jatkuvaa painimista.

Kirjablogeja on vaikea puristaa mihinkään muottiin. Kirjoittajia on lukioikäisistä eläkeläisiin ja kirjallisuusalan ammattilaisista innostuneisiin maallikoihin, joista kaikki kirjoittavat omista lähtökohdistaan. Keinoja ja tyylejä on moneen lähtöön, eikä ainakaan minulle ole ihan selvää, millainen kirjablogiteksti olisi hyvä nimenomaan blogitekstinä.

Aloin pitää lukupäiväkirjaa kymmenisen vuotta ja sitten, kun tuntui, etten saanut luettua kirjoja loppuun enkä muistanut niistä mitään. Kirjablogi on ratkaissut molemmat ongelmat. Olen katunut päätöstäni vain vietettyäni kokonaisen päivän blogitekstin äärellä ilman minkäänlaista räiskyvää tulosta. Kuten nyt.

Kirjabloggaminen on muuttanut lukemistani tavoitteellisemmaksi. Kirjoittaminen pakottaa lukemaan huolellisemmin ja joissain tapauksissa selvittelemään teoksen taustoja tai tulkintoja. Kirjat myös painuvat mieleen, koska arvioita naputellessa ne pitää käydä läpi uudelleen. Teksteihin voi myös palata, jos muistikuva sumenee.

Kirjamaustani ei ole jäljellä kuin muisto. Aiemmin varmoina pitämäni kirjailijat häviävät ”mitä lukisin seuraavaksi” -kilpailun viikosta toiseen uusien nimien noustessa lukupinon päällimmäisiksi. Bloggaamisen kautta innostuin kaunokirjallisuudesta uudella tavalla, enkä osaa enää nimetä lempikirjailijaani.

Kyseessä on harrastus, jossa on vähän tekemistä tukevia rakenteita. Se voi viedä paljonkin aikaa ja tuntua kivireeltä, eikä mikään ulkoinen aikataulupaine pelasta mahdollisilta motivaatio-ongelmilta. Koska kirjoittaminen on ajattelua, tekstit tarjoavat kirjoittajalle myös julman peilin, johon voi olla välillä vaikea katsoa. Kirjoittaminen punnitsee ihmistä aivan eri tavalla kuin vaikka juokseminen tai cappuccinojen valokuvaaminen Facebookia varten. Sitä ei tarvitse silti ottaa yhtä vakavasti. 🙂

Kannattaako aloittaa siis kirjablogi? Ehdottomasti. Ehkä. Miksipä ei?