Tästä piti tulla tilitys siitä, miksi en halua tilittää verkossa.

Sitten kävikin niin kuin kirjoittamisessa usein käy: teksti alkoi viedä kirjoittajaansa.

Aiemmin olen ajatellut, että blogikirjoittaminen ei ole minua varten. Se on niitä varten, joilla on syvällistä asiantuntemusta, jota voi jakaa muille. Tai niitä varten, joilla on tarve ja rohkeutta kertoa henkilökohtaisia asioita verkossa. Minulle oman arkielämän ja ajatusten avaaminen tuntuu vieraalta….verkossa.

Miksi arkailen verkkokirjoittamista henkilökohtaisella otteella?

1. Tyhjä ruutu kammottaa

Aprikoin, mitä sellaista sanottavaa minulla on, jota haluaisin julkaista blogissa? Onko tyhjän ruudun kammo vielä karmaisevampaa kuin tyhjän paperin kammo? Ehkä paineet ovat kovemmat, sillä verkossa julkaistua ei voi enää sulkea pöytälaatikkoon. Verkko luo myös odotuksia entistä nopeammasta tekstintuotannosta.

Oivalsin, että jokainen voi kuitenkin kirjoittaa verkkoon tyylillään, tavallaan ja rytmillään. Tyhjän ruudun ja paperin kammossa taitaakin olla kyse samasta ilmiöstä. Toimisikohan jokin näistä vinkeistä?

hiekka_600
Verkkoon(kin) voi kirjoittaa omalla tavallaan ja rytmillään.

2. Yksityisyys rakoilee

Kirjoittaja paljastaa itsestään aina jotakin, tietoisesti tai tahtomattaan. Vaatiiko verkko välineenä paljastamaan vielä enemmän? Tieto voi levitä verkossa kulovalkean tavoin eikä kirjoittamani ole enää omassa hallinnassani. Yksityisyyteen liittyvät kysymykset verkossa mietityttävät muitakin. Ongelmia on erityisesti sosiaalisen median kohdalla.

Yksityisyyttään voi kuitenkin pyrkiä hallitsemaan verkossakin. Tietoa itsestään voi jakaa valikoidusti. Mikä estää esimerkiksi kirjoittamasta blogia nimimerkillä?

sailo_600
Kirjoittaminen on kiehtovaa, ja (verkko)kirjoittaja paljastaa aina jotakin itsestään.

3. Lukijat haastavat

Verkossa lukijoita on liikkeellä paljon, mutta kilpailu heistä on kovaa. Mistä saan lukijoita verkossa? Miten pidän yllä kärsimättömän verkkolukijan mielenkiintoa ennen kuin hiiri klikkaa seuraavalle sivulle? Verkkoon voi itse kirjoittaa nimimerkillä, mutta myös lukijakunta tuntuu kasvottomalta.

Kenties lukijoiden saamisen ja kohtaamisen haasteet eivät lopulta ole verkkokirjoittamisessa mitenkään erityisiä. Sen sijaan verkko tarjoaa tekstien levittämiseen entistä enemmän mahdollisuuksia. Verkossa voi myös syntyä täysin uudenlaisia yhteisöjä. Alkuun pääsee Kimmo Svinhufvudin ohjeilla.

Kaiken kaikkiaan: eihän se ollutkaan niin vaikeaa. Kirjoittamisen hyvät puolet peittoavat sen haasteet, myös verkossa. Tähänhän voi jäädä vaikka koukkuun!

Kuvat: Heidi Blomqvist

4 kommenttia artikkeliin ”Muutin mieleni blogikirjoittamisesta − ja nyt kerron teille miksi”

  1. Yksityisyyden ajatus verkossa on minusta kiehtova. Olen miettinyt paljon erityisesti ns. somekohuja. Monet tuntuvat pelkäävän verkkosisällöntuottamista juurikin siksi, ettei koskaan voi tietää millä tavalla teksti/video/muu sisältö leviää ja millaisia konnotaatioita se saa leviämisen aikana. Ja kuten meitä tämän tästä muistutetaan, verkosta on lähes mahdotonta saada mitään sinne kerran laitettua pois, jos se tosiaan lähtee kiertoon.

    Toisinaan ajattelen, että verkkoon menee joka hetki niin paljon tavaraa, että on aika pieni todennäköisyys saada aikaan kunnollinen ”somekohu”. Suomalaiset ”somekohut” tuntuvat enemmän perinteisen median aikaansaannoksilta. Verkkotuotoksen, varsinkin tekstien, elinkaari on usein aika lyhyt. Pian ne hukkuvat taas massaan.

    Toisaalta, ihmiset ovat saaneet potkuja verkkokirjoitteluistaan, joskus jopa väärin tulkituista sellaisista. Mitä tahansa ei siis kannata verkkoon kirjoittaa. Nimimerkin käyttö suojelee erityisesti silloin kun kirjoittaa arkaluontoisista asioista. Lukijat sen sijaan saattavat arvostaa omalla nimellään (verkko)julkisuuteen uskaltautunutta rohkeaa enemmän, tai sitten eivät.

    Monimutkaisia juttuja.

    Tykkää

    Vastaus

  2. Tämä oli hyvä ja selkeä kirjoitus, plussaa hienoista kuvista! Samaistuin tekstin kaikkiin kolmeen kohtaan, erityisesti yksityisyyden suojelemiseen. Aiemmin olen ollut hyvilläni siitä, ettei googlehaulla löydy nimelläni yhtään osumaa, joka viittaisi juuri minuun. Kirjoittamista harrastavan tai sitä työkseen tekevän on kuitenkin tänä päivänä hankala ylläpitää tuollaista tilannetta. (Mistä tulikin mieleeni, että siitähän saisi hauskan blogiprojektin: Nimimerkillä kirjoitettu blogi siitä, kuinka pitää itsensä ja oikea nimensä pois verkosta… Mission impossible?)

    Edelleenkin koen ristiriitaiseksi itseni tyrkyttämisen, verkossa tai missään muuallakaan. Blogit mielletään usein henkilökohtaiseksi tilittämiseksi, vaikka niissä voi juuri itse päättää minkä verran itsestään paljastaa ja millaisen kuvan persoonastaan haluaa luoda. On ollut helpottavaa huomata, että verkkoon voi kirjoittaa myös asiantuntijuus edellä. Ehkä bloggaaminen onkin hyvä tapa harjoittaa henkistä kehitystä. On hyväksyttävä se, ettemme voi lopulta itse hallita sitä, mitä muut meistä ajattelevat tai miten sanomisemme kokevat. Voimme vain määritellä sen, missä omat rajamme kulkevat ja pyrkiä sitten toimimaan niiden periaatteiden mukaan.

    Tykkää

    Vastaus

  3. Kirjoitat :”Minulle oman arkielämän ja ajatusten avaaminen tuntuu vieraalta….verkossa.

    Miksi arkailen verkkokirjoittamista henkilökohtaisella otteella?”

    Minusta ajatusten avaaminen ja henkilökohtaisella otteella kirjoittaminen ovat oikein suotavia asiota. Tuo arkielämän avaaminen verkossa on jotain, mitä en ymmärrä ja mikä ei yhtään kiinnosta. Ihan hyvä, että muuta luettavaa riittää.

    Minusta kyllä kirjoittajan ja lukijan kohtaaminen on ongelma verkossa: täytyy nähdä aika paljon vaivaa löytääkseen kiinnostavaa luettavaa. Jotenkin sen asian voisi tehdä helpommaksi – en kyllä keksi miten. Ja toisaalta perinteisen kirjallisuuden suhteen alkaa olla sama tilanne, kun joka vuosi julkaistaan tuhansia uusia kirjoja. Metsästäjän taitoja tarvitaan.

    Tykkää

    Vastaus

  4. Kiitos kaikille kommenteista!
    Olen työni puolesta päässyt seuraamaan läheltä muutamaa ”somekohua” ja ne ovat olleet juurikin perinteisen median laukaisemia. Olipa kohun aloittaja mikä taho hyvänsä, someviestien vyöry ja niiden negatiivinen, jopa asiaton sävy ovat olleet hengästyttävää seurattavaa. Ei siis ihme, että monet varovat sisällön tuottamista verkkoon.

    Tekstiä kirjoittaessani koin juuri tuon saman oivalluksen, että blogikirjoittamisessa hienoa on sen vapaus: kirjoittaja voi itse määritellä, mitä itsestään kertoo. Onneksi ei siis tarvitse tilittää! Erittäin kannatettava muuten tuo blogiprojekti!

    Minustakin kirjoittajan ja lukijan kohtaamisessa on verkossa omat haasteensa. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, ovatko ne lopulta sen kummempia kuin verkon ulkopuolellakaan. Ehkä verkon erityisyys liittyy materiaalin paljouteen ja siihen, ettei kirjoituksia ja niiden laatua juurikaan säännellä?

    Tykkää

    Vastaus

Jätä kommentti