13494903_10154349461338184_8459947183692018105_n-1

Koppasin muutama päivä sitten erään Facebook-ystäväni päivityksestä huomion, että ihmiset eivät enää niin paljon kerro sosiaalisessa mediassa aivan tavallisista -arkisista askareistaan. (tarkemmin kakalla käymisestä ja pyykinpesusta)

Olen kirjoittamisen tutkimus ja historia -kurssilla pohtinut mm. sitä, miten sosiaalinen media tuo kirjoittamisen, julkaisemisen ja kirjoittamisen yhteisöt kaikki kätevästi samaan nippuun. Kirjoittamisen kehittymisen kannalta tämä on hyvä asia, mutta siihen, miten sosiaalinen media meitä muokkaa ihmisinä, ja millaisia lieveilmiöitä internet mahdollistaa kirjoittajalle ilman pakollista tunnistautumista – en ota kantaa.

Joku tekee omasta sosiaalisesta mediastaan brändin, toinen taidetta, kolmas mainostaa jotain ja neljäs kehittää itseään kirjoittajana. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta  valtaosa ihmisistä osaa asettaa itsensä johonkin ryhmään.

Sosiaalinen media ei ole enää pelkkä lisä sähköpostin rinnalla yhteydenpitovälineenä vaan paljon jotain muuta. Se, miten sosiaalinen media ohjaa kuluttajiensa käytöstä, palkitsee ja aiheuttaa jopa riippuvuutta on välillä hurjaa seurattavaa. Kirjoittajana pohdin tietenkin mekanismia tämän kaiken takana. Facebook on kuin hyvä elokuva, johon jokainen voi osallistua kirjoittajana haluamallaan tavalla. Siinä on alku ja keskikohta, sekä loppu, jonka käyttäjät kirjoittavat yhä uudelleen. Se palkitsee ihmisen tarvehierarkiaa niinkin yksinkertaisella tavalla, kuin ”peukku”. Nyt sukellan jo tuhansien vuosien päähän ja ihmisten alkukantaiseen tapaan kertoa ja ennen kaikkea – sepittää – tarinoita maailmastaan. Tähän sosiaalinen media osuu kuin terävä kulma kiukkuhermoon! Omia kirjoittamisen taitojaan voi terästää valokuvilla, tunnetilaikoneilla, musiikilla jne. jne. Tekisi mieleni mainita jopa niinkin voimakas ilmiö kuin merkityselämysten haku.

Montako eri tiliä sitten itselläni on sosiaalisessa mediassa ja miksi? 3. Facebookissa, WordPressissä ja Google+:ssa. Ja niillä kaikilla on yksi yhteinen tavoite: kertoa tarinaa maailmastani. Facebook on yllämainitsemani lisäksi nopea yhteydenpitoväline. WordPress toimii kirjoitusalustana ja Google+ on oiva väline kuvien jakamiseen. Näistä kaksi viimeisintä ovat sisäänajovaiheessa ja vasta hion brändiäni.. 😉 Ja myös mietin koko ajan kaiken muun kirjoittamisen ohella, miten paljon aikaa ja vaivaa kirjoittaminen sosiaaliseen mediaan vaatii ja miksi haluan kirjoittaa verkkoon vai haluanko? Pienellä panostuksella ja muuttamalla kielen suomesta englantiin saavuttaisi tuhansittain enemmän lukijoita esimerkiksi runoille ja kuville Google+:n kautta. Testasin tätä yhden ainoan kerran – osuva kuva ja siihen sopiva teksti -> profiilissa vierailijoita yhden yön aikana 10 000! Mietin, mitä järkeä koko touhussa on? Se tuo näennäistä näkyvyyttä, mutta se ei vielä tuo leipää pöytääni.

Mikä minua sitten ”koukuttaa” sosiaalisessa mediassa kaikkein eniten ja mitä itsekin harrastan erittäin tietoisesti on tietynlainen vuorovaikutuksen osa-alue, jota voisi kutsua merkkien ja kielen yhteiseksi semantiikaksi. Sosiaalisessa mediassa ne ovat sekä näköaistiin perustuvia huomioonottamisia, että tarinaan kätkettyjä viestejä, jotka on osattava poimia. Parasta tässä on se, että jokainen voi poimia omansa ja luoda oman mielikuvituksensa ansiosta omia tarinoitaan, joihin minä kirjoittajana ja kuvien jakajana annan ikään kuin ”taiteilijana ohjeet”, joihin yleisö lukiessaan osallistuu. Tämä taas voi inspiroida jotain toista omien luomustensa tekoon ja tähän sosiaalinen media antaa hyvät valmiudet etenkin kirjoittamista ajatellen. Alustat ovat ”suht” helppoja käyttää ja julkaiseminen käy käden käänteessä. Palautekin tulee usein heti ja on useimmiten myönteistä, joka taas palkitsee kirjoittamista ja saa meidät jatkamaan. Minutkin. Se on minun tapani pitää yhteyttä elämäni ihmisiin- suorasti ja epäsuorasti.

Tässä vain muutamia ajatuksia täältä kotitöiden lomasta.

Kävin muuten juuri ripustamassa pyykkiä.

Ystävällisesti, Nina

4 kommenttia artikkeliin ”Kirjoittaminen ja sosiaalinen media – yhteydenpitoa ja tarinankerrontaa

  1. Ihmisiä kiinnostavat tavallisten ihmisten eriskummalliset sattumukset, eivät julkkisten tavalliset asiat. Kuulin juuri tämän erään toisen tietokirjoittamisen koulutuksen käyneeltä ystävältäni. Kakkavaippojen aika on ohi, teinihelvetti päästetty irti.

    Sometuksessa kirjoittajan omat älyvapaat teot herättävät sääliä, eivät innostusta tai kiinnostusta. Varsinkin jos edes jollain tasolla tuntee kirjoittajan, harmittaa, ettei hänellä ole kontrolli pitänyt Enteriä painaessa. Itse olen oppinut tunnistamaan tuon ohikiitävän hetken, joka useimmiten on ehkäistävissä keskivahvassa tunnepöllyssä. Mutta joskus on vain päästettävä peto irti. Seuraukset kannan itse.

    Toivottavaa on, että somen sijasta yksityisluontoiset ihmisen kasvuprosessiin liittyvät purkaukset käydään yksityisesti kahden kesken puhelimella eli mobiililaitteella. Olen samaa mieltä, että fb- ja muista some-keskusteluista sukeutuu usein kiinnostavia tarinoita. Alkuperäistä aihetta mielenkiintoisemmaksi saattaa osoittautua jonkun kommentti tai linkitys siihen. Tästä tarjoutuu loputon lähdeaarteisto omaan kirjoittamiseen ja oivalluksiin. ”Merkkien ja kielen yhteinen semantiikka” tarjoaa vuorovaikutteisen kirjoitusprosessin. Oma brändi huomioiden pitää vain muistaa ennen enteröintiä miettiä kohdeyleisön verkostoja, ovatko kaikki mielipiteet sallittuja vai lukitaanko teini hetkeksi komeroon.

    Omituisia juttuja lukiessa omintakeisimmiksi osoittatuvat usein lopulta ne, jotka on linkitettävissä omaan elämään. Tavallisen ihmisen persoonallinen ratkaisu pulmaan, jonka itsekin on kohdannut, ei maailmanympräysmatka tai mittakaavasta karannut avioero-oikeudenkäynti. Vaikka siis eriskummalliset jutut kiinnostavat arkista kaurapuuroa enemmän, niiden viehätys pohjautuu siihen, että ne antavat lisäarvoa arkeen. Ylipäätään nettikirjoittamisella ja -lukemisella täytyy saavuttaa jotakin lisäarvoa tähän hetkeen, rakennuspalikoita, joilla päästään huomisen kautta ylihuomiseen seesteisiä eläkepäiviä odotellessa.

    Liked by 2 people

    1. ”Mutta joskus on vain päästettävä peto irti. Seuraukset kannan itse.”
      Aivan. Olen myös oppinut tunnistamaan tuon ohikiitävän hetken ja yhä enenevissä määrin otan tilaisuudesta kaiken irti. Luojan kiitos edes facebookissa voi säätää yksityisasetuksia. 😉

      Tykkää

  2. Facebookin päivitykset liikkuvat eri tasoilla. Ryhmissä, joissa jäsenet ovat kiinnostuneet samoista asioista, päivitetään monenlaista. Asialinja säilyy usein perjantaihin asti. Yksi hömppäpäivä viikossa hyväksytään ja se on hauska piriste. Useimmiten ryhmä pistää kuriin, jos hömppää aolkaa tulla joka päivä tai pelkästään.

    Omat seinät ovat harhaa. Jos joku erehtyy luulemaan omaa seinäänsä omakseen, on hän harhainen vai onko?
    Juuri tuo kontrollin pettäminen, sen herättämä säälin tunne ja ehkä kontrolloimattoman tekstin päivityksestä seuranneet kommentit osoittavat mielestäni, että oma seinä on kaikkien seinä.

    Minua koukuttaa keskusteluissa tiedon levittäminen, mutta myös arkipäivä. Ilman arkea kommentit ja päivitykset jäävät teoreettiselle tasolle ilman jalansijaa elämän makuiseen päivään.
    Pyykkien peseminen lienee jokaisen arkea ;).

    Liked by 1 henkilö

  3. ”Minua koukuttaa keskusteluissa tiedon levittäminen, mutta myös arkipäivä. Ilman arkea kommentit ja päivitykset jäävät teoreettiselle tasolle ilman jalansijaa elämän makuiseen päivään.” Niin totta. On mukava tietää esim. tänään täällä lumisateisessa Espoossa, miten talvi on taas päässyt yllättämään autoilevat Facebook-kaverit.
    Kiva katsella täältä Entressen kirjaston ikkunasta, miten lumi sataa hiljaksiin. Tulee jo aavistuksen jouluinen fiilis.

    Pyykkivuori muuten yllätti aamulla veskin lattialla. 😉

    Tykkää

Jätä kommentti